Superpupun (ylläpitäjän) kuulumisia
Jottei tästä osiosta tulisi liian pitkää (jolloin se latautuisi hitaammin), tästä lähtien linkitän pidemmät tekstit. Vanhat kuulumiset jäävät tähän niin, miten ne olivat ennenkin, sillä en ala tekemään niistä uusia postauksia.
17.6.2014 Sivun laiminlyödyt synttärit, Winx-korttialbumi ja pianomestarikurssi (Klikkaa, niin pääset lukemaan!)
20.6.2013
Moi! Olen väsynyt ja nuutunut, sillä olen ollut tämän viikon flunssassa. Ensin oli vain kurkku vähän kipeä, mutta nyt nenä on tukossa, yskittää ja pitää niistää koko ajan. :( Olen siis vain kököttänyt kotona, enkä ole tehnyt mitään erikoista.
Aloitin Winx-lehtimaratonin jokin aika sitten. Pidin hetken tauon, sillä luin muitakin kirjoja, mutta eilen jatkoin taas. Tällä hetkellä luen numeroa 10/2009: Seikkailu tulevaisuudessa.
Silloin kun olin pienenä kipeä, makasin sohvalla ja katsoin Winx Club dvd:eitäni koko päivän. Illalla huomasin, että oloni oli paljon parempi! Ajattelin, että Winxit olivat auttameet minua taioillaan. :D Ajattelin, että voisin aloittaa myös Winx dvd-maratonin ja katsoa kaikki dvd:ni (tai niin monta kuin ehdin). Mulla on dvd:llä Winx Clubin, 1., 2., ja 3. kaudet sekä Salaisuuksien linna-elokuva. Voisin katsoa ne järjestyksessä. Tänään aloitan siis jaksosta "Odottomaton tapahtuma".
Tässä on vielä muutama kuva Winx Club dvd:istäni.
16.6.2013
Moi! Tulin perjantaina kotiin viikon kestäneeltä pianoleiriltä (virallisemmin sanottuna kansainväliseltä mestarikurssilta). Olin samalla leirillä viime kesänä ja aion mennä sinne taas seuraavana kesänä. Oli aivan mahtavaa! Mulla on jo ainakin viiden vuoden ajan huomautettu, että mun ranteet eivät ole tarpeeksi rennot silloin, kun soitan. Nyt sain paljon uusia vinkkejä ja nyt mun ranteet todella ovat rennot! Tuntuu, että olen kehittynyt hurjan paljon yhden viikon aikana... Mutta ei ihme, kun opetus oli niin mahtavaa! :) Me oppilaat pääsimme myös kuuntelemaan kurssin opettajien konserttia ja se oli aivan älyttömän upeaa! He todella eläytyivät musiikkiin ja soittivat aivan virtuoosisesti! Unelmani on tulla yhtä hyväksi pianistiksi/muusikoksi ja musiikinopettajaksi. Jos tekee sitä, mitä rakastaa, onnistuu varmasti! :)
Linkitän vielä yhden kappaleen, joka on tärkeä mulle: Lady GaGa: Brown Eyes
2.6.2013

Kesälomani alkoi, mutta harmittaa silti, sillä en olisi halunnut sen tulevan näin pian. :( Nyt on kuitenkin aikaa päivittää ja todistuksenikin oli loistava; sain 7 kymppiä, 7 ysiä ja 2 kasia. Lisäksi sain vielä stipendin, erikoismaininnalla musiikista. Esiintymisiäkin on ollut kevätjuhlassa eilen ja tänään Sibelius-aiheisessa konsertissa, jossa eräs paikallinen kuuluisa pianisti oli kuuntelemassa. Onneksi se selvisi vasta konsertin jälkeen, sillä muuten olisi tullut kamalat paineet! XD Yllätyksekseni myös pikkuveljeni tuli kuuntelemaan konserttiin, vaikka yleensä hän ei tule koskaan. :O Olen kuitenkin iloinen, sillä koko perheeni, sekä mummini, ukkini ja tätini tulivat myös. Ja hyvin meni! :)
Moi kaikki! Tänne kirjoitan kaikkea, mitä minulle kuuluu. Uusimmat kuulumiset ovat aina ylimpänä. Jotkin päivitykset ovat todella vanhoja, sillä kopioin ne vanhoilta sivuiltani Vuodatuksesta.
14.4.2013
Moi! Olin eilen ystävieni kanssa Idea Parkissa. Siellä oli tosi paljon Winx-nukkeja, varsinkin Toys'r'Us-kaupassa. Harmonix-, Believix-, Magix Winx Charmix-, 3. kauden kouluasu-, 5. kauden asu- ja tanssinukkeja jne. Näin siellä myös uuden Winx-pelin Nintendo DS:lle. Kannessa olivat Believix-asuiset Bloom, Stella ja Flora. Pelissä pystyi järjestämään jotain juhlia ja pelaamaan kuutta eri minipeliä. En kuitenkaan ostanut mitään niistä, sillä säästän rahaa flyygeliin (eli "konserttipianoon", maksavat uusina 20000e eli saman verran kuin autot, joten pitää todellakin säästää).
Vaikka aiemmin luulin kasvaneeni nukeista yli, huomasin eilen olevani väärässä. Syöksähdin innoissani Winx-nukkejen luo heti ne nähdessäni, kaiken lisäksi vielä hihkuen kuin pikku lapsi. XD En voinut käyttäytyä ihmisiksi myöskään nähdessäni laulavan Lady GaGa-hammasharjan, jonka sitten ostin. No, välillä pitää ottaa ilo irti! :D
Alussa ystävieni kanssa vielä mietimme, että kannattaako mennä lelukauppaan (olemme 8. luokalla, mutta en siis tällä tarkoita sitä, etteivätkö tämän ikäiset tai vanhemmat saisi mennä sinne), mutta lopulta päätimme mennä. Kyllä kannatti! Lady GaGa-hammasharjan lisäksi löysin myös jonkin "Halloween-meikkisetin", jossa oli musta huulipuna ja kynsilakka. Olen jo vaikka kuinka kauan etsinyt mustaa huulipunaa, enkä ole löytänyt sellaista mistään (olen löytänyt vain tosi tumman liilan, mutta sitäkään ei enää myydä). Ja nyt löysin huulipunan lelukaupasta! Uskomatonta tuuria! :D :O Ostin itselleni myös mustat pitsihanskat, mutta ne eivät olleet enää lelukaupasta.
(Välissä oli myös muita päivityksiä, mutta niissä vain kauhistelin Vuodatuksen uudistumista. :D)
1.1.2013
Nyt on vuosi 2013... Hyvää uutta vuotta kaikille (vielä kerran)! Pakko kyllä sanoa, että vuosi 2012 oli elämäni paras vuosi! :)
Eilen sain kokea, miltä Winxeistä tuntuu taistellessa, kun he väistelevät Trixien iskuja. Olin nimittäin kavereillani uutena vuotena ja yksi rakettipata kaatui ja raketit lensivät meitä päin. Ensin ihmettelin, miksi muut kiljuvat ja kun katsoin taakseni, näin rakettien kiitävän meitä kohti. Onneksi minä ja kaverini ehdimme juosta auton taakse piiloon. Vaarallinen, mutta jännittävä kokemus! :D
31.12.2012
Moi! Tänään 30.12.2012 huomasin, että näillä Taikaulottuvuus-sivuilla on käynyt jo yli 10000 kävijää! Ja 1,5 vuodessa... :D Haluan kiittää kaikkia ihania kävijöitä!!! Juhlan kunniaksi tein Blingeessä yllä olevan kuvan.
25.12.2012
Moi!
Monet varmaan tietävätkin jo, että Winx Clubia tulee joka päivä tällä ja ensi viikolla. Winxin ajat muuttuvat, joten kannattaa tarkistaa ne vaikka telkku.com:issa. Muistakaa siis katsoa 5. kauden uudet jaksot! Niiden pitäisi nykyisin tulla myös Katsomossa. :)
http://sweetwinx.vuodatus.net/
Sanon vielä kaikille vähän myöhässä: Hyvää joulua!! :)
Ja sanon vielä vähän etukäteen: Hyvää uutta vuotta! :)
13.10.2012
Moii! :D
Ihanaa, kun on lomaa! :) Pelailin Winx Clubin nettisivuilla Flora´s Garden:ia, niin pääsin ennätyslistalle. :D Siinä ei kyllä ole mitään ihmeellistä, mutta olin 4. Pelasin peliä niin kauan, että pääsin listalle, sillä halusin ottaa siitä kuvan XD Sen ennätyksen voi kyllä helposti ohittaa, mutta kumminkin. Tässä se kuva:
Olen siis tuo Superpupu998.
13.10.2012
Moi!
Kun 5. kausi alkoi Amerikassa, sen seurauksena myös Winx Clubin viralliset sivut uudistuivat. Oikeastaan sivu ei ole enää nimeltään Winx Club Online, vaan vain Winx Club.com.
Uudistuminen on yhä kesken. Kaikki Winx- ja Rainbow-kolikot on nollattu (ainakin tähän asti), mutta kun sivut ovat valmiit, voimme ostaa virtuaalivaatteita virtuaalirahoilla. Minipelit ovat yhä tallessa, mutta musiikkia, taustakuvia tai sarjakuvia ei enää ole. Satunnaisia Winx-jaksoja voi katsoa ilmaiseksi englanniksi. Foorumeitakaan ei ole enää, sillä uudistaminen on kesken. Pitää siis vain odottaa...

6.10.2012
Moi!
Ikävä kyllä, minulla on huonoja uutisia. Tv-lehdessä ja telkku.com:im sivuilla luki, että Winx Clubin 5. kausi alkaisi tänään, mutta ei se sitten alkanutkaan, vaan tilalla olikin Tom ja Jerry. Winx Clubin 5. kausi ei siis alakaan vielä Suomessa. :( Wikipediassa luki, että 5. kausi alkaisi vasta 1.12.2012, mutta sekin oli vain huhu, eikä asiasta olla vielä varmoja. :(
Mielialani:

1.9.2012
Moi!
Päivittelen jälleen, heräsinhän jo 12.00 xD Tänään on niin paljon kaikenlaista tekemistä (kiitos, koulu -.-), että päätin päivittää nyt aikaisin.
Kun kävelin koulusta kotiin eilen, ohitseni ajoi polkupyörällä tyttö, jolla oli vaaleanpunainen Winx Club-reppu. *o* Ehdin katsoa vain nopeasti, mutta Winxit olivat Enchantix-asuissaan (ei Roxya). Olen iloinen, että on muitakin faneja! :) Tyttö ei tosin ole samassa koulussa kuin minä, mutta veikkaan että se on ala-asteella siinä vieressä (itse olen yläasteella).
Winx Clubin 5. kausi alkoi Amerikassa 26.8.2012! Ensimmäinen jakso on ilmestynyt ja sen voi katsoa englanniksi YouTubesta.

(Lopussa luki muita päivityksiä ja se, että kirjoitin tätä tekstiä tosi kauan, sillä netti pätkäisi aina yhden lauseen välein.)
26.8.2012
Moi!
En ole hetkeen päivitellyt, joten nyt kirjoittelen vähän kuulumisiani.
Olen tosi iloinen, sillä olen menossa kaksi kertaa idolini Lady GaGan keikalle! ♥ Keikat ovat maanantaina ja tiistaina Helsingin Hartwall Areenalla, eli ensimmäinen keikoista on jo huomenna! ♥♥♥ Olen aiemmin ollut yhdellä Lady GaGan keikalla Helsingissä 2010. Se oli nimeltään The Monster Ball. Nämä keikat ovat nimeltään The Born This Way Ball.
Tässä on vielä vähän konserttiin ja musiikkiin liittyviä Winx-kuvia (vain katseltavaksi, joten älä kopioi, kiitos!) :
Ja vielä iloisia kuvia:

18.8.2012
(Tein tekstin Stellan syntymäpäivän kunniaksi, mutta se oli koodilaatikossa ja Vuodatuksen uudistumisen takia koodit katosivat, joten teksti meni sekaisin. Onneksi pystyin laittamaan tänne päivitykset muut asiat, jotka eivät olleet koodilaatikossa.)
Tässä kuvia juhlan kunniaksi:
Stella saa onnittelutekstareita kaikilta ystäviltään.
Ja juhlan kunniaksi Stella tietenkin shoppailee!
Avatareja ja animaatioita:
Stella saa onnittelutekstareita kaikilta ystäviltään.
Ja juhlan kunniaksi Stella tietenkin shoppailee!
Avatareja ja animaatioita:
27.7.2012
Moi kaikille!
En ole voinut päivittää tätä sivuani kolmeen viikkoon, sillä Vuodatus on ollut huoltokatkolla. Nyt katko on kuitenkin ohi, joten voin taas päivittää :) Katkon takia kaikki elokuun 2009 jälkeen lisätyt kuvat ovat kuitenkin poistuneet, joten joudun esim. lataamaan kuvat Winx-nukeistani uudelleen. Sen takia myöskään linkkinappini ei enää näy. :(

3.6.2012
Avasin portin Taikaulottuvuuteen 11.6.2011. Nyt siitä on kulunut melkein vuosi, eli Taikaulottuvuus täyttää 1 vuotta! Mutta juuri sillä viikolla en pysty päivittelemään, koska lähden pianoleirille. Siispä päivitän nyt etukäteen. :)
Tässä mielialani:
On siis aika juhlia Taikaulottuvuuden syntymäpäivää!
Sivujen tekeminen on ollut kerrassaan maagista! Ja maagisuus saa jatkua!
On siis aika juhlia!
Superpupu998:n Winx-sivu Taikaulottuvuus täyttää 11.6.2012 1 vuotta! Todella iso kiitos kaikille ihanille kävijöille, jotka ovat noudattaneet sääntöjä! Ja vielä erityiskiitokset Winxhullulle, Breeana Winxille, MoonSilverWinxille ja Sateenkaari-Winxille! ;)
Pystymme jopa tulemaan kuuluisiksi! :DSillä maailma on maaginen paikka!
Mitä tahansa upeaa voi tapahtua! Voit toteuttaa unelmasi, jos olet oma itsesi ja uskot itseesi!
...eikä mahtavia hetkiä...
4.5.2012
Tässä nyt kirjoittelen kuulumisia... :) Koulussa oli äikäntunnilla sellainen projekti, että piti tehdä tietokirja. Aiheen sai valita itse. Minä tein tietenkin Winx Clubista. :) Mietin ensin kauan, teenkö Winx Clubista vai Lady GaGasta, mutta totesin lopulta, että Winx Clubista on helpompi kirjoittaa omin sanoin, kun on Winx-aiheinen blogikin. :)
(Myöhemmin kerroin, että sain tietokirjasta kympin ja että sivuillani oli käynyt yli 7000 kävijää.)
1.3.2012
Moi! Tänään on 1.3 eli luonnonkeijumme Floran synttärit! Paljon onnea Floralle ja maagista syntymäpäivää! ;D Muista Floran synttäreitä vaikka esim.
1. Laita Winx-sivuillesi jokin onnittelujuttu Floralle
2. Piirrä juhlakuva Florasta tai kuva, jossa Winxit viettävät Floran synttäreitä.
3. Harjaa Flora-nukkesi hiukset oikein hienoiksi ja pue Floralle upeat juhlavaatteet.
4. Tee joking ympäristöystävällinen teko Floran mieliksi, samalla annat lahjan koko maailmalle. Voit vaikka esim. keretä edes yhden roskan tai sammuttaa valot huoneesta, jossa ei ole kukaan. Flora on varmasti ylpeä sinusta!
5. Vaihda blogisi tausta/kursori Flora-aiheiseksi.
22.2.2012
Mielialani nyt:
Sopivat avatarit:
Ja animaatiot:
Olen nyt nimittäin todella iloinen, sillä voitin koulussamme olleen Talent-kilpailun!! ;D Soitin pianolla oman sävellykseni. Rakastan esiintymistä! Mitä enemmän yleisöä, sitä parempi!
(Tämän tekstin jälkeen samana päivänä olin myöhemmin päivittänyt, että sivuillani oli käynyt jo yli 5000 kävijää.)
Ihan ekana haluan toivottaa kaikille kivoille kävijöille hyvää talvea (vaikkei lunta olekaan)!
Nyt täällä on käynyt jo yli 4000 kävijää! Suuri kiitos kaikille ystävällisesti käyttäytyneille kävijöille, jotka jaksoivat odottaa, vaikka entisen koneeni hajoamisen takia en pystynyt käymään täällä niin usein, kuin olisin halunnut. Toivon, että olette viihtyneet! ;D Aivan pian alkaa uusi vuosi, joten Miss Magix 2011 päättyy muutaman päivän päästä. Vielä ehdit äänestää (kirjoitan linkin alemmaksi). Uudella koneellani voin kokeilla kuvien muokkaamista, kunhan ensin lataan tarvittavat ohjelmat ja opettelen käyttämään niitä. Ja SUURI KIITOS WINXHULLULLE, joka on jaksanut vastailla kysymyksiini ja on neuvonut minua!!! :)
21.12.2011
Olette varmaan ihmetelleet, että miksi en ole käynyt täällä aikoihin. Se johtuu siitä, että aiempi läppärini (tai oikeastaan se oli isäni) hajosi aivan kokonaan. Siinä meni ainakin kuukausi. Sain joululahjaksi uuden koneen ja nyt pitää opetella käyttämään sitä. Asetuksien tekeminen on kesken, joten en voi esim. katsoa YouTube-videoita tai pelata mitään peliä WinxClubOnlinessa. Siellä onkin nyt uusi peli: Winx Charmix Adventure!! Upeaa! Paitsi en voi pelata sitä ennen kuin kaikki asetukset on tehty... :/ Edes sivujeni iPod ei näy.
Numeropelissä oli taas häirikkö/häiriköitä, pahoittelen! Mutta nyt olen poistanut häiriköiden viestit ja estänyt IP:t.
Lähden melkein viikoksi lomamatkalle, joten en silloin voi päivitellä, mutta kun tulen kotiin, päivittelen taas.
Kiitos kaikille kilteille kävijöille, jotka ovat olleet kiltisti ja ovat käyneet täällä, vaikka "katosinkin" salaperäisesti ainakin kuukaudeksi!
Ja tiedoksi, että vaikka sanoisinkin, etten ehdi viikkoon päivittämään, se ei tarkoita, että kiusaajat/häiriköt pääsisivät yhtään vähemmällä!

19.11.2011
13.11.2011
Tulossa: uusia Winx-tarinoita, joissa on kuvia ja videoklippejä mukana. Eli teen pian sellaisen, suunnittelen sitä jo nyt. Se on tulossa pian!
(Huomautus 14.4.2013: Eiiih! Olin jo unohtanut koko jutun! En ole tehnyt tuota tarinaa vieläkään! Anteeksi! Alkaa jo naurattamaan koko juttu XD Ehkä teen vielä joskus sellaisen tarinan, mutta vain ehkä ja joskus... :D)
12.11.2011
Winx Clubin Online-sivuilla Winx Adventuressa oli Halloween festivaali, joka kesti viikon. Missasin sen, koska koneeni ei toiminut. Siitä olisi saanut upean palkinnon!! :(
Viime vuonna sain palkinnoksi oranssin halloween-asun. Tänä vuonna siellä puistossa käveli jotain sinisiä zombeja.
(Huomautus 14.4.2013: Enää Winx Adventure-peliä ei ole.)
28.10.2011
Näin Prismassa uusia Winx Believix-juttuja:
-pöytäliina
-pahvisia kertakäyttömukeja
-pahvisia kertakäyttölautasia
-lautasliinoja
Lautasissa olivat Bloom, Stella ja Flora, lautasliinoissa Flora ja Stella (ostin paketin lautasia ja lautasliinoja). Kaikki olivat Believix-aiheisia. Lautaset ja lautasliinat sai kummatkin vähän alle kolmella eurolla.
20.9.2011
Mielialani:
Huom. Kyltin tekstit näkyvät hieman huonosti, joten kirjoitan ne tähän: ( järjestys:ylärivi vasemmalta oikealle ja sitten alarivi vasemmalta oikealle)
tylsistynyt, huolissani, surullinen,
vihainen, iloinen,sairaana
25.8.2011
Kannattaa käydä osoitteessa www.fanpop.com ( tai joku sinne päin )! Sivu on englanninkielinen, mutta siellä voi liittyä Winx-faniklubeihin ja siellä on Winx-aiheisia kuvia, videoita, tietokilpailuja ja äänestyksiä. Upea paikka!
Mitä minulle kuuluu? No, olen saamassa yskän...
Tykkään sumuisesta säästä!
4.8.2011
Näin Linnanmäellä
karkkikaupassa Winx Club-purkkarullia, joiden mukana tulee kimaltava kuva.
Kuvissa on aina yksi Winx ( Layla mukana, Roxya ei ) tanssi- tai kouluasussa.
Hinta: 1e / kpl
Näin myös Winx
Club-karkkisuihketta. Ei mukana mitään erikoista, Winxin kuva vain siinä
muovissa, mikä on sen ympärillä ( ei Laylaa eikä Roxya ). Hinta: 2e /kpl
Linnanmäellä on
joka vuosi aina jotain Winx-karkkeja, jotka vaihtelevat vuosittain. ^^
22.7.2011 ( perjantai )
Olen tooooosi iloinen, sillä BreeanaWinx on tehnyt mulle tosi ihanan linkkinapin, silä en itse osaa vielä tehdä!!! ;) KIITOOOOOSSS!!!!!!!!! Nyt minunkin sivuni voi linkittää.
(Korjaus 14.4.2013: Vuodatuksen uudistumisen takia linkkinappia ei enää ole, sillä se poistui kun kuvat katosivat. :( )
Mitä mieltä olen kesästä? On kyllä kivaa, kun on lomaa, mutta on kyllä pidä kesästä hirveän pajon. Joskus jopa inhoan kesää. En pidä kuumuudesta enkä ötököistä. Kammoan ampiaisia enämmän kuin mitään muuta. En pidä auringosta, sillä sen valo häikäisee ( siksi pidänkin ulkona aina aurinkolaseja, vaikka olisi pilvistäkin XD ) ja on niin kuuma... Ja on niin paljon ukkosta, että on inhottavaa ryömiä sängyn alle irroittamaan sähköjohtoja! XD Olen talvi-ihminen.
Ja nyt olen huomannut, että olen hyvin noitamainen. Fanitan Pilvitornia ja noitia, sekä Halloweennoitia. Mutta silti menisin mieluummin Alfeaan kuin Pilvitorniin,sillä en halua olla ilkeä noita. Haluan olla keiju! Joka fanittaa kummasti noitia?? Haha! XD
(Korjaus 14.4.2013: Joo, tuo Pilvitorni-fanitus oli alkua goottityylilleni. Aloin pukeutua goottityylin mukaan pikku hiljaa ja se alkoi, kun huomasin fanittavani Halloweenia, Pilvitornia ja synkänpuoleisia asioita. On ihanaa lukea noita vanhoja päivityksiä. :3)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti